Laadukkaan puun tuottaja PDF Tulosta Sähköposti

Junnikkala Oy on yksi maailman moderneimmista mekaanisen puunjalostusteollisuuden laitoksista. Puolen vuosisadan aikana se on kasvanut merkittäväksi pohjoisen Suomen puun jatkojalostajaksi Suomen, Euroopan ja Aasian markkinoille. Junnikkala Oy perustettiin Kalajoelle vuonna 1960 ja tunnettiin aiemmin nimellä Junnikkalan Saha Oy. Yritys työllistää 120 työntekijää. Viidenkymmenen vuoden aikana tehty työ on jalostumassa entistä laajemmaksi. Tähän vaaditaan ammattitaitoisia metsänomistajia raaka-aineen myyjinä, asiantuntevia ja vaativia asiakkaita ja ennen kaikkea työhönsä ja taitojensa jatkuvaan kehittämiseen sitoutuneita työntekijöitä.

Junnikkala Oy toimii Kalajoella ja Oulaisissa. Kalajoella sijaitsee järeän männyn saha, jatkojalostus ja maalaamo. Oulaisissa sijaitsee tehokas pienpuu sahalinja palvellen asiakaslähtöisesti asiakkaita runsaan kahdenkymmenen sahateollisuuden ammattilaisen voimin. Oulaisten saha keskittyy pienläpimittaisen männyn jalostamiseen. Yhtiö on viime vuosina investoinut voimakkaasti konekantaan ja nyt käytössä oleva teknologia mahdollistaa nopean reagoinnin asiakkaiden tarpeisiin ja erityisvaatimuksiin. Vuosittainen tuotantokapasiteetti on noin kahdella sahalla on 290 000 m³, joka jakautuu tasaisesti kuusi- ja mäntypuun kesken. Kasvua tavoitellaan myös panostamalla entistä voimakkaammin jatkojalostukseen.

 

Viimeksi päivitetty 02.01.2003 04:43