|
Junnikkalan sahan historiaa |
|
|
|
Puu ja vesi ovat olleet niitä elementtejä, joilla Junnikkalat olivat tottuneet ansaitsemaan leipänsä ja niinpä Hiskin kuoltua, hänen poikansa Aarne Junnikkala alkoi valmistaa puisia vesijohtoputkia Keski-Pohjanmaan alueelle. Näitä putkia on edelleenkin käytössä Kalajokilaaksossa. Aarne osti myös sirkkelisahan, jolla perheen vanhin poika Ismo Junnikkala aloitti sahaustoiminnan. 1960-luvun alussa hän rakensi yksiraamisen sahalaitoksen. Tästä katsotaan alkaneeksi Junnikkalan sahan teollinen historia nykyisellä paikallaan. "Syntymäpäiväksi" on merkitty 16.8.1960.
Vuonna 1965 toimintaan tuli mukaan Heikki Junnikkala ja vuonna 1968 he rakensivat kaksiraamisen sahalinjan, jonka jälkeen Junnikkalan sahan jatkuva ja laajempi toiminta on alkanut. Ilpo Junnikkala tuli mukaan vuonna 1971, jolloin vireämpi sahatavaran vientitoiminta aloitettiin. Tulipalon tuhottua sahalaitoksen vuonna 1980, uusi saha aloitti toimintansa jo samana vuonna. Sahalaitoksen rinnalle rakennettiin höyläämö 1987 ja tie kohti nykyaikaista, asiakkaiden tarpeet tyydyttävää sahalaitosta oli alkanut. Junnikkalan Oy on jatkanut tasaista kasvuaan koko historiansa ajan. Vaativin investointi tehtiin 1998, jolloin koko sahalinja uusittiin nykyaikaisemmaksi ja joustavammaksi.
2000-luvulle tultaessa jo neljäs polvi Junnikkaloita on vahvasti mukana kehittämässä puunjalostusta entistä modernimmaksi ja kilpailukykyisemmäksi vaativien asiakkaiden palvelulaitokseksi. Puolen vuosisadan aikana tehty työ on jalostumassa entistä laajemmaksi. Tähän vaaditaan ammattitaitoisia metsän omistajia raaka-aineen myyjinä, asiantuntevia ja vaativia asiakkaita ja ennen kaikkea työhönsä ja taitojensa jatkuvaan kehittämiseen sitoutuneita työntekijöitä. |
|
|
Viimeksi päivitetty 02.01.2003 04:43 |